Faktaa Hämeen kauppakamarin vaikuttamisesta
vuonna 2011
Kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Hämeen kauppakamari on vuonna 2011 tehnyt
42 kannanottoa, vetoomusta sekä lehdistötiedotetta. Eduskuntaan on vuoden aikana tehty kuusi kansanedustaja-, ministeri- ja pääjohtajatapaamista.
Vaikuttamistoimenpiteet ovat liittyneet muun muassa Kanta- ja Päijät-Hämeen
- alueen kriittisiin liikennehankkeisiin (vt 2, 10 ja 12, Lahden eteläinen ohitie sekä itä-länsi-suuntainen raideliikenne),
- maakuntakaavoitukseen,
- yleiskaavoihin,
- kauppojen aukioloaikojen poikkeuslupiin,
- ympäristöviranomaisten ja yritysten yhteistyöhön,
- IB-lukion käynnistämiseen,
- tradenomikoulutukseen,
- joukkoliikenteen palvelutasotavoitteisiin,
- joukkoliikennesuunnitelmaan sekä
- alueen riittävien taksilupien varmistamiseen.




